Faktat uudessa autossa

Auton ollessa uusi siinä ei ole kiveniskuja ja isompia naarmuja. Auton lähtiessä autoliikkeestä sen elinkaaren lyheneminen ja jälleenmyyntiarvon laskeminen alkaa ensimmäisestä metristä alkaen. Nämä vauriot voi kuitenkin välttää.

Tien päällä on soraa, nastoja, kiviä, vaurioittavia kemiaakeja tms. Turvallisellakin etäisyydellä edellä ajavista lentää tuhansia silmällä näkymättömiä kiveniskuja ja niistä suurimmat tuottavat näkyvimpiin keulan ja sivuhelman osiin jälkeä, joka saa meidät yllättymään.

Syy auton suojaukseen kalvoilla on se, että kiveniskut ja syvimmät naarmut ei lähde myllyttämällä pois. Ainoastaan maalaus on oikea vaihtoehto tähän apuun. Maalauksessa sen sijaan on suurten kustannuksiensa lisäksi monia riskejä, kuten samaan sävyyn osuminen ja se, että auton osa ei tule enää olemaan alkuperäinen.

Autoalalla kautta aikojen on arvostettu alkuperäiskuntoisia ehjiä ajoneuvoja ja niiden maalipintoja. Tämän takia alkuperäinen maali kannattaa pitää alkuperäisenä ja suojata se tehokkaimmalla tavalla.

Auto on käyttöesine

Siitä huolimatta suurin osa tarkastaa auton maalipinnan ennen ostoa ja yksi autokauppiaalta kysytyistä kysymyksistä puhelimitse on: ”Paljonko etuosassa ja konepellissä on kiveniskuja?”

Automerkkien välillä saattaa olla suuria eroja maalipinnoissa, tarkalleen ottaen sen paksuuksissa. Ominaisuuksia ja heikkoja kohtia, kannattaa selvittää oman automerkin foorumeilta tai suojakalvojen asennusliikkeeiltä.

Missä ikinä asummekaan, minkätahansa auton ostammekaan, tehokkain tapa on pakata auto lavetille ja ajaa suojaan teippaamoon. Tämä ei yleensä kustannus-syistä kannata, vaan monesti ajetaan uusi auto suojattavaksi ppf kalvolla lähimpään asennusliikkeeseen tai jopa toiselle puolelle Suomea.

Audi RS6 & TTRS Restyling Point

Uusi auto tulossa?

Jos tilasit uuden auton ja toimitusajankohta on about tiedossa, kannattaa jo useita viikkoja ennen varata aika PPF suojakalvon asennukseen. Etenkin kesällä, teippausalan sesonkiaikana.

Usein asiakkaat soittavat ja kertovat saaneensa viime viikolla auton ja pääsisikö PPF suojakalvon asennukseen? Valitettavasti vaikka kuinka joustoa tehdäänkään, ei se aina onnistu nopeasti. Ja nimenomaan oikea aikatauluttaminen minimoi kiveniskujen määrän. Jos auton toimitusajankohta on viitteellinen ja tarkkaa toimituspäivää ei ole tiedossa, on parempi silti varata aika ennakkoon ja siirtää myöhemmin, mikäli autoliikkeeltä tulee muutoksia aikatauluihin.

Uudella autolla syntyy luonnollinen tarve ajaa ja näyttää uusi menopeli tuttavilleen. Uuden auton omistajan kannattaa siis varautua maltillisuuteen, saatuaan uudenkarhean auton kannattaa se välittömästi ajaa PPF kalvon asennusliikkeeseen, koska siellä se viipyy suojauspaketin laajuudesta riippuen keskimäärin 2+ päivää. Asennettu suojateippi vaatii teknisten takuustandardien takia kuivumisajan 1-3pv, vuodenajasta riippuen. Talvella kuivumisaika voi olla hiukan pidempi, etenkin jos on kovat pakkaset.

Jos et saa vapaata aikaa lähiaikoina, kannattaa pitää erikoispitkää turvaväliä edelläajaviin, välttää sorateitä ja muutenkin pitää autoa kuin kukkaa kämmenellä, kunnes koittaa kalvon asennushetki.

Myös pesuja kannattaa välttää, etenkin konepesuja. Näin säästyt ylimääräisiltä naarmuilta uudessa autossa ennen kalvon laittoa. Mikäli tulee isoja korjauskelvottomia jälkiä, ne jäävät näkyviin läpinäkyvän kalvon alle ja tämä on varsin ikävä näky uuden kalvon alta.

Keraamisia pinnoitteita ei suositella ennen ppf kalvon asennusta. Niiden poistosta tulee yleensä lisäkuluja. Tässä tarkemmat ohjeistukset: restyling.fi/blogi/ennen-kuin-asennat-keraamisen-pinnoitteen

Tesla Model S pesu

Kuinka paljon kannattaa suojata PPF kalvolla?

Aina ei ole tarpeellista suojata autoa kokonaan, joskus se voi olla ainoa vaihtoehto.

Tarkoin harkittu suunnitelma voi säästää rahojasi ja autoasi.

Asiakkaiden elämäntapoja on useita.

Mieti ennakkoon montako kymmentä tuhatta kilometriä ajat vuodessa, montako vuotta olet ajatellut ajaa autolla ja konsultoi ammattiliikkeen kanssa, mikä olisi juuri sinun tarpeeseen ja budjettiin sopiva vaihtoehto.

  • Onko perheessäsi kenties lemmikkejä tai lapsia, jotka potenttiaalisesti naarmuttaisivat sisäovien kynnyksiä ja takapuskurin lastaus aluetta?
  • Käytätkö isoja laukkuja tai rattaita usein?
  • Onko päivittäisten matkojesi varrella sorateitä, joita pitkin ajat?
  • Ajatko kaupunkiajoa vai moottoritietä enemmän?
  • Ajatko alueella, jossa on paljon oksia ja naarmuttavia kohtia?

Autoja on erihintaisia ja kannattaa ottaa huomioon teippausliikkeiden kokemus, näin ollen nyrkkisääntö on tämä:

  • 40 000 € – 70 000 € + maksavat autot kannattaa suojata vähintäänkin keulasta ja helmoista, kynnyksistä + muista riskeistä yksityiskohdista, kuten takapuskurin kulma.
  • 100 000 € – 140 000 € +  maksavat autot kannattaa suojateipata PPF maalinsuojakalvolla kauttaaltaan, ml. ikkunoiden väliset pystypalkit ja sisäovien kynnykset.
  • 160 000 € – 200 000 € + maksavat autot kannattaa suojataulkopinnan lisäksi myös sisältä, sekä tuulilasi.
BMW kiveniskut helmoissa

Mikäli pidät autoa 2v, riittää usein konepelti, etupuskuri, etuvalot ja helma-alue.

Automerkin ja mallin muotoilusta ja roiskeläppien olemassaolosta riippuen juurikin helmat on yksi herkimmistä kohdista, koska niihin kohdistuu hiekkapuhallus – mainen mekaaninen rasite aina auton ollessa liikkeellä. Renkaiden alta suuren voiman avulla sinkoutuu tuhansia kiviä ohkaiseen maalipintaan.

Roiskeläpistä ei aina ole apua, koska niiden suojausalue on rajallinen, jopa hyvin pieni. Plus ne eivät aina muuta auton ulkonäköä paremmaksi.

Etuvalot

Viime vuosina olemme ennätyksellisen paljon saaneet nähdä haljenneita etuvalojen umpioita. Umpion materiaali on ohuehko pleksi, joka muuttuu herkemmäksi valotehon ansiosta. Lasinpesuneste ja tiesuola myös myös hapertaa muovia.

BMW umpio rikki

Halkeama etuvalossa johtaa kosteuden pääsyyn valon sisään ja tämän jälkeen kosteus vahingoittaa valon sisällä olevan elektroniikan, loppupelissä vieden etuvalon toimintakelvottomaksi. Kallein LedMatrix umpio, minkä olemme nähneet menneen korjauskelvottomaksi on ollut Mercedes AMG versiosta, jonka hinta oli 2600€ / 1kpl ( ei sisältänyt umpion vaihtotyötä ). Vakuutuskaan ei jostakin syystä ei korvannut tätä ja tämä vahinko olisi ollut vältettävissä vain 130€ sijoituksella.

BMW etuvalo rikki

Auton omistaja maksoi itse umpion ja oli harmittunut, ettei aiemmin ehtinyt suojata umpiota, toisin sanoen – ”vakuuttaa sitä”, kalvon avulla.

Joissakin halkeamatapauksissa käy tuuri ja kalvon asennus sinetöi halkeaman umpeen ja ehkäisee valon rikkoontumisen. Tosin tässä halkeama jää selkeästi näkyviin läpinäkyvän kalvon alle, mikä ei tyydytä kaikkia omistajia.

Pienten kiveniskujen ansiosta umpion pinta muuttuu mattaiseksi ja sumeaksi, mikä heikentää valotehoa vaaralliseksi ja monesti johtaa auton katsastus tilanteissa hylkäykseen. Valoja voi toki vesihioa, joka maksaa satoja euroja. Vesihionnan jälkee mikään uv-suoja ei valitettavasti auta eikä ennaltaehkäise saman tapahtumasarjan uusimiselle. Joten kalvo on ainoa oikea suoja.

Jos pidät autoa vähintään 4-5v, kannattaa suojata vähintään auton etuosa: etupuskuri, konepelti,

etusivulokarit, sivupeilit, katon etuosa, A-palkkien etuosa ja sisäkynnykset helmoineen + takapuskurin kulma.

Autonhoidon ammattilainen osaa tulkita autosi herkkiä kohtia ja auttaa sinua.

Kannattaako käytettyä autoa suojateipata?

Käytettyjä autoja ja jopa yli 180 tkm ajettuja suojateipataan PPF maalinsuojakalvolla paljon. Ennen suojakalvotusta on suoritettava ylimääräisiä tarkastus ja kiveniskujen paikkaus prosesseja ja jopa erillisten koriosien uudelleenmaalauksia ja tarkistettava keraamisen pinnoitteen olemassa olo.

Nämä seikat vaikuttavat asennetun teipin visuaaliseen lopputulokseen ja teipin pysyvyyteen. Joskus asiakkaalla voi olla suuri halu suojata auto, mutta asennusliikkeen kannattaa toimia harkitusti ja arvioida, kannattaako kyseiseen osaan vielä asentaa kalvo vai ei. Tällöin asennusliike yleensä stoppaa prosessin ja päättää olla suojaamatta jotakin osaa, sen suuren kiveniskujen määrän takia.

Audi A6 etupuskuri

Paint Protection Film maalin suojakalvolla yli puolella suojattavista autoista on ajettu keskimäärin 35000km +. Ja silti niitä suojataan, koska vielä noilla kilometrimäärillä ei yleensä ole vielä tapahtunut sen suurempaa vahinkoa.

Voiko kalvon asentaa itse?

Internetissä myytävät pienimmät palaset voi asentaa helposti itse. Laajemmatkin osat, kuten konepelti ja puskurit voi helposti tehdä itse, mutta ennen sitä kannattaa käydä teippauskurssit, hankkia työkalut ja koneet, materiaalit, vuokratilat ja harjoitella muutamaan autoon. Monet automerkit myyvät autollesi valmiiksileikattuja paloja keulaan tai takapuskurin päälle.

Kaikki näistä tuotteista eivät ole laadultaan aina samanlaisia ja asennustavaltaan kestävimpiä variaatioita. Epälaadukkaat kalvot yleensä kellertyvät helposti, eikä niissä aina ole SelfHealing ominaisuutta ja TopCoat kemiallista suojaa kalvon päällä.

Audi RS6 ppf kalvotus

Kalvon asennusta varten on oltava pölytön ja lämmin tila erinomaisella valaistuksella. Kolmea erilaista asennusliuosta ja muutamia pakollisia työkaluja ja asennuslaitteita. Veitsenterätkin on tarkoin määrätty, mitä saa käyttää ja mitkä vahingoittavat autoa naarmuttaen maalin puhki. Kiirehtiä ei kannata. Kärsivällisyys ja pedanttinen mindset on pakollinen PPF asennuksessa. Ennakoivat puhdistusprosessit on ratkaisevia onnistuneen ja erityisesti kestävän teippauksen kannalta.

Usein kannattaa aloittaa pienestä, esimerkiksi oman puhelimen näytöstä.

Youtube on tässä kohtaa suuri apu. Monet lahjakkaat ammattilaiset ovat aloittaneet nimenomaan YouTuben pohjalta.

Mikäli päädyt säästämään hermojasi, aikaasi ja rahaasi – teippausliike tulee tässä kohtaa apuun.

Asentamoa valitessaan kannattaa kiinnittää huomiota arvosteluihin, käytettäviin materiaaleihin, ppf asennuksen toteutustapaan ja toimitiloijen yleisilmeeseen.

Esim. onko käytössä lisenssiohjelmia kaavoineen, oma pesupaikka, riittävän korkea nosturi, koulutetut asentajat, laatustandardit, ammattityökalut ja kuivatuslaitteet, laadukkaat PPF materiaalit jne.

Materiaaleissa on hurjia eroja, kuten takuu ehdoissakin. Pyydä asennusliikettä kertomaan näiden eroja ja kenties demonstroimaan näitä ominaisuuksia.

Mitä välttää ennen PPF kalvon asennuttamista?

Oikeaoppisen toimintatavan ansiosta, keraamisten pinnoitteiden, alustan ruostesuojauksen ja mahdollisien lisäspoilerien tms asennus kannattaa tehdä vasta auton suojateippauksen jälkeen.

Ruostesuojauksen roiskeet ja valumat on varsin ikävä haitta ennen suojakalvotuksen aloitusta. Jottei tämä vaikuttaisi kalvotuksen hintaan, kannattaa ruostesuojaus tehdä teippauksen jälkeen.

Edellä luetellut prosessit lisäävät PPF asennuksen aikana tehtäviä lisätöitä ja mahdollisesti korottavat hintaa satoja ja jopa tuhansia euroja.

Vakuutusvinkit

Sijoitettuasi autosi jälleenmyyntiarvoon suosittelemme selvittämään vakuutusyhtiösi kantaa oman vahingon sattuessa.

Koska ppf on varsin tuore palvelu ja tuote, eivät kaikki vakuutusyhtiöt vielä tiedosta tämän aitoa tarkoitusta. PPF ei ole koristeteippaus, vaan suojapinnoite mekaanista kulutusta vastaan.

Mitä enemmän autossasi on suojattu kalvolla, sitä suuremmalla syyllä kannattaa tehdä muutos vakuutusyhtiösi kanssa.

Olemme kuulleet monelta asiakkailtamme, että esim. Pohjantähdessä kuuluu itse aiheutettuihin vahinkoihin suojakalvojen korvaus. Sen sijaan monessa muussa tämä ei aina kuulu korvauspiiriin.

Maalausvinkit

Mikäli sinulle sattuu liikennevahinko ja se on niin voimakas, että vaatii maalauksen, älä missään nimessä asennuta kalvoa maalauksen jälkeen heti.

Tuorean maalin kiinnitarttuminen ja kuivuminen tapahtuu 4-6 viikossa maalauksesta. Maalaisjärjellä pohtiessa talvella tämä kuivumisaika on liian lyhyt, etenkin jos auto on säilytyksessä ulkona.

Odota rauhassa kuivumisajan loppuun ja sitten vasta asennuta teipit. Myöskään keraamisia pinnoitteita ei saa asentaa kuivumisajan sisällä. Keraamiset pinnoitteetkin sulkevat maalin, eikä maali pääse ns. hengittämään kuivaksi.

Jos teoriassa ei noudateta kuivumisaikaa, ja teippi joudutaan vaihtamaan pikkuvaurion takia – maali lähtee irti teipin mukana. Tämä on erittäin ikävä seuraamus – joka johtaa suurten kustannusten maksamiseen auton maalauksesta.

Jos liikennevahingossa vahinko tulee toisen osapuolen johdosta, tällöin tietysti ppf kuuluu korvauspiiriin.